Kuka tietää, mistä innostut töissä?
Sanotaan sitä vaikka intotekijäksi. Se juttu, joka innostaa ja motivoi työhön, juuri tässä paikassa ja tässä tehtävässä. Se, mikä kannattelee, vaikka jotkut asiat olisivat mutkalla ja stressitekijöitäkin löytyisi. Se, mitä tarvitaan, että työpäivä tekee mieli aloittaa.
Oma työintoilun lähteeni on sopiva sekoitus uuden oppimista, ongelmanratkaisua, kokonaisuuksien hallintaa ja ihmisten kohtaamista. Jos uuden oppiminen tai ongelmanratkaisu puuttuu, tylsistyn ja suoritukseni heikkenee. En osaa hinkata yksityiskohtia ilman näkyä kokonaisuudesta, mutta kun ymmärrän kokonaisuuden tulevat detaljitkin tärkeiksi. Ja ihmisten kohtaaminen on se ydin, josta saan virtaa - vaikka liiallisena se imeekin mehut.
Esihenkilönä olen käyttänyt paljon aikaa yrittäessäni tunnistaa, mistä tiimiläiset motivoituvat ja innostuvat. Joskus se on helppoa, kun jo kaukaa näkyy ja kuuluu, että henkilö kaipaa haasteita, uuden oppimista ja vaihtelevia työpäiviä. Välillä yhteisissä keskusteluissa ollaan pitkään haettu sitä, mistä kunkin oma työinto syntyy - onko se riittävä ennakoitavuus, tiimin yhteistyö, oman asiantuntijuuden löytyminen vai jokin muu asia. Jo melko varhaisessa vaiheessa esihenkilöuraani tuli ymmärrys siitä, että ennakoitavuuden tarvitsija ei syty vaihtelusta eikä yhdessätekijä soolomahdollisuuksista.
Oman ja työntekijän intotekijöiden tunnistaminen antaa mahdollisuuksia lisätä merkityksen kokemista töissä. Annanko esityksen tai selvitystyön tehtäväksi hänelle, jolle siitä tulee uusi kuorma selkäreppuun vai hänelle, jolle se on palkinto ja mahdollisuus toteuttaa itseään? Voinko tehdä jotain, jotta muuttuvassakin tilanteessa paalutan riittävää ennakoitavuutta hänelle, jolle se on tärkeää työssä. Miten voin säädellä omien intotekijöideni määrää niin, että joka työviikossa olisi niitä riittävästi? Ja olenko kertonut kollegalle ja esihenkilölle, mitkä tekijät lisäävät minun intoani työhön, jotta he voivat niitä minulle tilaisuuden tullen syötellä?
